Laulaja-lauluntekijä Neil Sedaka on kuollut. Yhdysvaltalainen Sedaka kuljetettiin Los Angelesissa sijaitsevaan sairaalaan ...
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sättii amerikkalaisyritystä, jonka kanssa hänen hallintonsa on ajautunut ilmiriitaan.
Rautavaaran kunnanjohtaja Mikko Kärnä kertoo harkitsevansa kansainvälisen joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskua, mikäli ...
Norjalaiset hävittäjät seurasivat venäläisiä sotilaskoneita perjantaina. Norjan puolustusvoimat kertoo seuranneensa ...
USS Gerald R. Fordia on vaivannut vessojen jatkuva epäkunto. Ongelmat näyttäisivät aiheutuvan osaltaan vikaherkästä ...
Venäjä on keskiviikkona antanut Suomelle nootin sekä kutsunut Suomen Moskovan-suurlähettilään puhutteluun, Suomen ...
Tähän artikkeliin on koottu Ukrainan sodan keskeisimmät tapahtumat perjantailta 27. helmikuuta 2026. Kyseessä on sodan 1464.
FBI:n haastattelema nainen on esittänyt kovia, mutta hataralla pohjalla olevia syytöksiä Yhdysvaltain presidentti Donald ...
Donald Trumpin Iran-uhkaukset ja -toimet voivat pahimmillaan hyödyttää Venäjän diktaattoria, ulkomaantoimittaja Jari Himanen ...
Jäihin juuttuneiden Venäjään liittyvien alusten irrottaminen on lähtökohtaisesti venäläisten jäänmurtajien tehtävä.
Jääkiekon SM-liigassa perjantain kierroksella ohjelmassa oli viisi ottelua. Illan suurin yllätys nähtiin Helsingissä, kun ...
Eilen klo 13:22 (päivitetty eilen klo 15:31) Uefan portugalilainen seremoniamestari Pedro Pinto toivotti jälleen kaikki ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results