Kansanedustaja Pekka Haavistoa (vihr) ei ole näkynyt julkisuudessa kovin paljon sen jälkeen, kun hän hävisi presidentinvaalissa Alexander Stubbille helmikuussa 2024. Haavisto valitsi Tieto-Finlandian ...
Poliisin mukaan 38-vuotias mies oli loukkaantunut putoamisen seurauksena. Mies vietiin sairaalahoitoon, mutta hän menehtyi saamiinsa vammoihin myöhemmin. Stora Enson Oulun tehtaanjohtaja Matti ...
Oikeudenkäynnit: Kaupunginvaltuutettu syytteessä syljettyään ja nimiteltyään paikallislehden päätoimittajaa Luitko jo tämän: Oulun kokoomusjohto kritisoi Business Oulun ...
Julkaisussa annettiin ymmärtää, että Pekka on päätynyt myöhemmin itsemurhaan. Se on sittemmin poistettu järjestön Facebook-sivuilta. Päivitys on saanut reilussa vuorokaudessa yli 100 000 tykkäystä ja ...
Sosiaalisessa mediassa leviää Apuna ry:n päivitys Pekan rajusta kiusaamistapauksesta, joka on koskettanut ihmisiä, mutta myös herättänyt epäilyä tapauksen todenperäisyydestä. Julkaisu on sittemmin ...
Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen kertoo kaupungin selvittävän parhaillaan sosiaalisessa mediassa liikkuvia tietoja, joiden mukaan koulukiusattu poika olisi tehnyt itsemurhan. Asiasta kertoi ...
Ja toinen juttu on se, että eihän täällä ole enää paljon sulatettavaa, toteaa meteorologi Pekka Pouta. Sulamisvedet tulvivat jään päällä Oulun Hietasaaressa tiistaina.Lukijan kuva: Eero Kela Maan ...
The Mini Pekka stands as a prime example of this. The Mini Pekka is essentially a faster, cheaper version of its larger counterpart—the Pekka. Although it doesn't deal as much damage or have as ...
Avaa kuvien katselu Pekka Seppänenyrittäjä 24.2. 6:45 Kolumni Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä. Lue kolumneja Kuuntele kolumneja Yle Areenassa Kunta- ja aluevaalit ...
Madara's journey to awaken the Rinnegan involved manipulation, patience, and careful planning. The Rinnegan is the fusion of Indra and Asura's chakra, connecting the Uchiha and Senju clans. Madara ...
Minulla on Ehlers-Danlosin oireyhtymä eli EDS. Sairaudesta johtuen niveleni ovat heikot ja yliliikkuvat, ja minulla on kroonisia kipuja. Minulla on myös ahdistuneisuushäiriö sekä keskivaikea masennus.
Pikaluistelija Pekka Koskela vastasi yli 17 vuotta sitten olympialajin ME-suorituksesta. Wilma Murron maailmanennätys olisi asiantuntijan mukaan jättipaukku. Avaa kuvien katselu Pekka Koskela juhli 1 ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results